Ummetus

Tietoa Riitasta

Riitta Koppeli

Uroterapeutti

Olen Riitta Koppeli, erikoistunut lasten sairaanhoitajaksi muutama vuosikymmen sitten ja käynyt uroterapeutti-koulutuksen 2000-luvun alussa. Pari vuosikymmentä olen hoitanut vain ja ainoastaan lapsia, joilla on pulmia pissaamisen tai kakkaamisen kanssa. Sinä aikana on kertynyt paljon ns hiljaista tietoa, mitä ei kirjoista löydy, joten siinäkin oli yksi syy näihin sivuihin. Tällä hetkellä en enää ole työelämässä, mutta kiinnostus lasten kastelun/ummetuksen hoitoon on säilynyt edelleen ja seuraan siinä tapahtuvaa kehitystä mielenkiinnolla ja välillä ehkäpä hieman kriittisestikin.

Tavoitteeni on helpottaa lasten ja vanhempien arkea kun pissa- ja kakkaongelmat hallitsevat elämää.

Jokainen lapsi ansaitsee apua – ja jokainen vanhempi tarvitsee tietoa.